tiistai 14. maaliskuuta 2017

Lihapiirakat uunissa


Meillä oli tänään lihispäivä. Parsakattila&villasukat blogista löysin mieleisen ohjeen. Näin arkiruokana syötynä en halunnut lihapiirakoiden olevan ihan niin rasvaisia, joten valmistin piirakat uunissa. Näistä tuli kyllä niin hyviä, että enpä taida jatkossakaan lihapiirakoita rasvassa keitellä. Nakit olisivat kruunanneet nämä herkut, mutta niitä ei tällä kertaa jääkaapista löytynyt. 
Lihapiirakat on helppo valmistaa itse, mutta tekeminen vie jonkin verran aikaa, joten kovin nälkäisenä ei kannata näiden tekoa aloittaa. 

Lihapiirakat uunissa (8 kpl)

2 ½ dl maitoa
2 rkl sokeria
½ tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
6 ½ dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa

400  g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 dl kypsää puuroriisiä
mausteita oman maun mukaan; valkosipulia, paprikaa, chiliä, mustapippuria, lihaliemikuutio

  • Aloita tekemällä taikina. Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi ja lisää joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Anna tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää vähitellen vehnäjauhoja. Alustamisen loppuvaiheessa lisää voisula joukkoon. Kohota taikinaa noin tunnin verran vedottomassa paikassa.
  • Keitä riisit paketin ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon pilkottu sipuli ja mausteet ja hämmennä vielä hetki. Sekoita kypsä riisi jauhelihan joukkoon ja mausta vielä tarvittaessa.
  • Jaa kohonnut taikina neljään osaan. Jaa osat vielä kahteen osaan (yhteensä 8 taikinapalloa). Painele taikinapallot soikeiksi noin 0.5 cm paksuiksi ympyröiksi. Lisää toiselle puolelle pari-kolme ruokalusikallista täytettä ja nosta toinen taikinapuoli täytteen päälle. Painele reunat yhteen. 
  • Kypsennä uunin keskitasolla 220 asteessa noin 15-20 minuuttia. Voitele kypsät lihapiirakat voisulalla ja anna niiden levätä hetki, että pehmenevät.

2 kommenttia:

  1. Nam nam nam! Lihikset on mun suurinta herkkua, ja nimenomaan nakkien kanssa. Mutta A) lihiksiä harvoin saa mistään gluteenittomina ja B) en ole jaksanut alkaa niitä itse paistelemaan. Mutta tästä ohjeesta saan varmasti väännettyä gluteenittoman ja aionkin tätä testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näistä varmaan saa gluteenittomat versiot melko helposti. :D Vaikka täytettä tuli piirakoihin ihan rutkasti, niin nakit kuuluu lihisten kanssa! :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...